Kuluttajavirasto
Asiakas: Kuluttajavirastowww: Intranet KuviNet, ei julkinen
Asiakas
Kuluttajavirasto turvaa kuluttajien taloudellista, terveydellistä ja oikeudellista asemaa ja valvoo kuluttajapolitiikan toteuttamista.
Tavoite
Keskitetty sisäisen ja ulkoisen tiedon jakelukanava viraston noin 90:lle työntekijälle. Tärkeimpiä sisältöjä ovat tapahtumat, työssä tarvittavat keskeiset tiedot ja asiakirjat sekä henkilöiden yhteystiedot.

Toteutus
P4 muodosti intranetin rungon, johon liitettin näkymiä sisäisistä ja ulkoisista sovelluksista. Palvelu sijoittettiin Kuluttajaviraston palvelinkoneelle. Kertakirjautuminen toteutettiin AD-integroinnilla. Ylläpito hajautettiin.
Tulos
Intranet aukeaa kaikille automaattisesti tietokonetta käynnistettäessä. Se on viraston pääasiallinen sisäinen tiedotuskanava, josta paitsi haetaan tietoa, myös jaetaan sitä mm. blogien ja keskustelufoorumien kautta.
Hyöty
"Uusi Kuvinet on otettu käyttöön erittäin myötämielisesti. Ulkoasu on saanut henkilökunnalta runsaasti kiitosta ja uudistuksen myötä hajautettu ylläpitokin on toteutunut suhteellisen mukavasti. Tässä vaiheessa erityisen suuren kiitoksen intrauudistuksen onnistumisesta ansaitsee Poutapilven tekninen tuki. Poutapilven vauhti ja kärsivällisyyden taso sai meidät haukkomaan henkeä ihastuksesta. Tällaista emme ole aikaisemmin kokeneet!" Anneli Pacius, verkkotoimituksen toimituspäällikkö
Toteutetut projektit
Intranet
2008, ei julkinen










