Verkkopalvelun KonMari - unohda turha ja keskity olennaiseen

03.01.2017

Ensin järjestin kotini. Kannoin kaikki vaatteeni olohuoneen lattialle ja kävin yksi kerrallaan läpi. Sitten vuorotellen keittiötarvikkeet, kirjat, huonekalut, lakanat ja pyyhkeet, ihan kaiken. Ennen pitkää siirryin digitaaliseen ympäristööni. KonMari-metodilla kävin läpi sähköpostiini saapuvat uutiskirjeet, Facebook-uutisvirtani ja seuraamani blogit. Siivosin sähköpostini, valokuva-arkistoni ja työpöytäni.

Samaan aikaan olen ollut mukana uudistamassa asiakkaidemme verkkopalveluja. Uudistusten syyt vaihtelevat, mutta lähes kaikilla piilee taustalla sama ongelma: sivusto on karannut käsistä ja sisältöä on aivan liikaa. Ylläpitäjien on vaikea hallita kokonaisuutta. Verkkopalvelusta on muodostunut taakka - ei mahdollisuus, jollainen se voisi olla.

​ ​ ​

Meidän tehtävämme Poutapilvessä on auttaa asiakkaitamme keskittymään olennaiseen. Projektit alkavat työpajoilla, joissa keskitymme organisaation tavoitteisiin ja unohdamme hetkeksi verkkopalvelun. Emme puhu väreistä, fonteista, rakenteesta tai toiminnallisuuksista, vaan keskitymme käyttäjiin ja heidän palvelemiseen.

Työpajan jälkeen on helpompi keskittyä olennaiseen, mutta ei se siltikään kovin helppoa ole. Tärkeimmät asiat hämärtyvät vähitellen. Ennen pitkää palveluun ilmestyy uusia sivuja ja toimintoja, joilla ei ole mitään tekemistä tavoitteiden kanssa. Ylläpitäjän on helpompi luoda uutta kuin karsia olemassa olevaa - vaikka jälkimmäisellä voisi päästä parempiin tuloksiin.

Marie Kondon KonMari-logiikasta voisi omaksua paljon myös verkkopalvelujen maailmaan. Niiden ylläpito voisi nimittäin olla iloa (ja tuloksia) tuottavaa. Jos sinulla on verkkopalvelusi kanssa samanlaisia ongelmia ja haaveilet KonMari-operaatiosta, seuraa alla olevia ohjeita.

Verkkopalvelun KonMari-operaatio:

1. Haaveile ensin hetki

Haluaisit ehkä jo lähteä karsimaan, mutta malta vielä hetki. Aloita sen sijaan lähtökohdista, sillä kun ne ovat kunnossa, on loppu helpompaa.

Pohdi, minkälainen organisaatiosi verkkopalvelu olisi ihannetilanteessa:

  • Toisiko se päivittäin uusia liidejä tai yhteydenottoja?
  • Olisiko sitä miellyttävä ylläpitää?
  • Herättäisikö se tunteita loppukäyttäjissä?
  • Saisiko se aikaan keskustelua ja vuorovaikutusta?
  • Olisiko se organisaatiosi oma media?
  • Mitä muuta toivoisit sen olevan?

Aseta verkkopalvelulle konkreettiset tavoitteet, kirjaa eri käyttäjäryhmät ja ota selvää, mitä he sivustoltasi oikeastaan hakevat.

Näiden lisäksi voit inspiroitua uusimmista verkkopalvelutrendeistä - visuaalisista ilmeistä, erilaisista toiminnoista ja tarinallisista sisällöistä. Älä kuitenkaan ihastu liikaa yksityiskohtiin, vaan keskity tärkeimpiin asioihin edelleen eli käyttäjiin ja tavoitteisiin.

Inspiroidu esimerkiksi täällä:

awwwards.com

2. Kohtaa sitten nykytilanne

Nyt tiedät, mihin suuntaan haluat mennä. Sitten onkin aika kohdata nykytilanne. Avaa verkkopalvelusi ja käy se läpi. Mistä kaikesta se oikeastaan koostuukaan? Kuinka monista sivuista ja erilaisista osista? Mitkä sisällöistä tuntuvat tarpeellisilta, mitkä taas eivät? Entä mitä analytiikkaa paljastaa sivuston käyttäjistä?

Nyt saatat ahdistua. Jos et, hieno homma. Älä kuitenkaan tuskaile liikaa. Ahdistus vain viittaa siihen, että karsimisoperaatiolle on tarvetta. Ja aivan kohta pääset tositoimiin.

​ ​ ​

3. Käy pala kerrallaan läpi

Tämä vaihe on tuttu jokaiselle marittajalle. Kun ihannetila on määritelty ja nykytilanne kohdattu, on aika käydä yksi tavara kerrallaan läpi ja kysyä itseltään: “Tuottaako tämä minulle iloa?” Verkkopalvelun kohdalla voisit kysyä itseltäsi joka sivun kohdalla: “Kiinnostaako tämä käyttäjiä? Onko tästä hyötyä heille?”

Säästä sivut:

  • joilla on selkeä käyttäjäryhmä
  • joilla on jokin tavoite
  • joiden sisältö kiinnostaa käyttäjiä ja on heille hyödyllistä

Poista sivut:

  • joita ei ole kohdennettu millekään käyttäjäryhmälle
  • joiden sisältö ei ole hyödyllistä tai kiinnostavaa käyttäjille
  • joilla kukaan ei käy

Karsi rohkeasti ja ole rehellinen itsellesi. Jos organisaation historiaa käsittelevälle sivulle eksyy yksi käyttäjä kuukaudessa, se on todennäköisesti turha. Jos historianne on kiinnostavaa, pohdi, voisitko ripotella palasia siitä muualle sivustoa elävöittämään sisältöä?

4. Järjestä uudestaan

Kertaa nyt itsellesi, mitä tämän projektin aluksi kirjoitit ylös ihannetilanteesta. Mitä se olikaan, mitä halusit?

  • Ketä varten verkkopalvelusi on olemassa?
  • Miksi se on olemassa ja mitä sillä tavoittelet?
  • Minkälaista toivoisit sen ylläpidon olevan?
  • Miltä verkkopalvelu näyttäisi parhaimmillaan?

Ala sitten järjestää sivustoa uudestaan. Käy läpi navigaatio - onko se yksinkertainen, helppokäyttöinen ja looginen? Älä järjestä sitä kuitenkaan vain omien näkemystesi tai organisaatiorakenteen mukaan, vaan koita asettua käyttäjän saappaisiin ja pohtia, miten hän näkee toimintanne ja mikä hänelle on merkityksellistä.

Käy myös läpi sisällöt. Karsi pois turha. Muuta sisällön sävyä juttelevaksi, myyväksi ja johdattelevaksi. Tarkista hakukoneystävällisyys, sisällön luettavuus ja erityisesti se, tuleeko tärkein viestisi heti selville. Tee sisällöstä ilmavaa ja helposti luettavaa. Käytä lyhyitä kappaleita, sopivasti väliotsikoita ja mahdollisuuksien mukaan listoja, kainalotekstejä ja sitaatteja.

Karsiminen voi tuntua vaikealta, sillä omaa verkkopalvelua katsoo aina liian läheltä.

Omaa verkkopalvelua katsoo aina liian läheltä ja siksi tämä vaihe voi tuntua vaikealta. Saatat ummistaa silmäsi sen virheille, etkä välttämättä näe sen parhaita puolia. Käyttäjäsi katsovat palveluasi todennäköisesti eri tavalla kuin sinä. He skannaavat ne pikaisesti läpi etsien jotakin, mikä herättäisi mielenkiinnon. Sinulla riittää kärsivällisyyttä tuijotella niitä tarkemmin.


Jos kaipaat apua selkeän navigaation ja rakenteen luomiseen, Me asetumme puolestasi käyttäjien saappaisiin ja neuvomme sinua rakentamaan sivustosi niin, että se vastaa toiveitasi ja palvelee käyttäjiäsi.

5. Pidä yllä - älä ala rönsyillä

Isoin työ on nyt tehty. Jotta saat verkkopalvelun pysymään sellaisena kuin haluat, on sinun vältettävä joutumasta samaan tilanteeseen, jossa olit alkuvaiheessa. Eikä se ole helppoa, sillä saatat alkaa rönsyillä huomaamattasi.

Muutoksia voi ja pitääkin tehdä. Mittaa, miten pääset tavoitteisiin ja korjaa tilannetta tarpeen tullen. Verkkopalvelun kehittäminen ei ole yksittäisiä rykäyksiä, vaan jatkuvaa tekemistä.

Ole kuitenkin tiukkana muutoksien kanssa. Palaa tavoitteisiin ja huomioi käyttäjät. Kun pohdit, pitäisikö sivustolle luoda uusi alasivu, mieti, palveleeko se oikeasti tavoitteita? Onko se käyttäjille olennaista tietoa? Ole verkkopalvelusi suhteen vaativa, äläkä suostu laittamaan sinne ihan mitä tahansa, vaikka joku muu olisikin toista mieltä. Karsi ja kiteytä mieluummin kuin alat rönsyillä ja lisätä sisältöä paikkoihin, joihin ne eivät sovi.

​ ​ ​

Vähemmän on usein enemmän

Vähemmän on enemmän, melkein aina. Verkkopalvelun ylläpitämisen ei tarvitse olla taakka, se on mahdollisuus. Sen ei tarvitse olla staattinen esite tai tietovarasto, vaan se voi olla tuloksellinen työkalu, joka auttaa teitä menestymään.

Minä ainakin ylläpitäisin mieluummin viittä tarkasti harkittua sivua kuin kymmeniä eri alasivua, joiden olemassaoloa en edes muista.

Lisää myyntiä, enemmän jäseniä, parempaa asiakaspalvelua, keskustelun herättämistä, päätöksentekoon vaikuttamista ja vuorovaikutusta. Mitä tahansa tavoittelette, verkkopalvelunne on siinä avainasemassa.

Kaikkea tietoa ei tarvitse tunkea verkkopalveluun - miksi edes pitäisi? Se voidaan säilyttää monessa muussakin paikassa. Minä ainakin ylläpitäisin mieluummin viittä tarkasti harkittua sivua kuin kymmeniä eri alasivua, joiden olemassaoloa en edes muista. Mitä vähemmän on ylläpidettävää, sen parempi lopputulos todennäköisesti on, sillä sitä enemmän sinulla on aikaa panostaa yksittäisiin sivuihin.

Kun olet valmis konmarittamaan oman verkkopalvelusi, kutsu meidät kylään. Jutellaan asiasta tarkemmin ja luodaan yhdessä jotakin, joka tuottaa sinulle ja palvelun käyttäjille iloa.

Tämän jutun kirjoitti Reetta, joka aikoo tänä vuonna auttaa päättäväisesti asiakkaita kiteyttämään ja keskittymään olennaiseen.

Lue myös:

Ilman sisältöä ei ole verkkopalvelua

Hyödynnä tunteita ja tarinoita myös verkossa

Mitä on informaatioarkkitehtuuri ja miksi se on tärkeää?