Siirry sisältöön

Laura Kuokkanen

Onko verkkoviestintäsi ymmärrettävää?

Kotona on kamala sotku. Tiedät, että parempi puoliskosi tulee pian töistä kotiin uupuneena. Päätät piristää häntä siivoamalla vähän. Imuroit, pyyhit pölyt, rassaat vessanpöntön ja kuuraat lattiat. Kun rakkaasi tulee kotiin, sanot hänelle: ”Kulta, saniteettitilan siisteystaso on varmistettu minun toimestani.” Tai sitten et.

Yhtiö, jonka nimeä en nyt mainitse, on mitä ilmeisimmin unohtanut, että sen asiakkaat ovat ihmisiä. Vessan seinällä oli viraston makuinen taulukko saniteettitilojen siisteystason varmistajista ja kellonajoista. Voisi aivan yksinkertaisesti ja ilmaisuvoimaisemmin sanoa: ”WC on siivottu silloin ja silloin.”

Jostain syystä ihmisläheinen ilmaisu pääsee unohtumaan, kun puhutaan asiakkaille tai joukoille, joilla ei ole selvää persoonaa. Saatetaan ajatella, että kapulakieliset ja ylätyylisyydessään latteat ilmaukset ovat jotenkin hienompia ja vakuuttavampia.

Myyjän on osattava puhua ymmärrettävää kieltä asiakkaalle. Asiakas nimittäin haluaa ymmärtää, mitä hän on ostamassa.

Aikanaan keskustelin erään suomen kieltä harrastavan kanssa juuri tästä aiheesta. Hän kertoi irvailleensa tälle kummalliselle kapulakieli-ilmiölle vihkikuulutuksessa. Lehdessä luki: ”Vihkimistoimenpide suoritettu allekirjoittaneiden toimesta” eikä suinkaan: ”Menimme naimisiin!”.

Myyjän on osattava puhua ymmärrettävää kieltä asiakkaalle. Asiakas nimittäin haluaa ymmärtää, mitä hän on ostamassa.

Ulkomailla ravintoloissa ei tarjoilijan kanssa ole joka kerta yhteistä kieltä löytynyt. Sekavan englanti–suomi–ranska-elekielikeskustelun jälkeen olen jäänyt vähän vaivaantuneena odottamaan, mitä tarjoilija lopulta pöytään kantaa. Jos viestiminen on tarjoilijan kanssa ollut vaikeaa, en luultavasti valitse samaa ravintolaa uudelleen, koska en voi olla ihan varma siitä, mitä saan. Minä haluan ymmärtää, mitä olen tilaamassa.

Sama pätee minkä tahansa tuotteen tai palvelun ostamisessa. Myyjän on osattava puhua asiakkaan ymmärtämää kieltä. Asiakas haluaa ymmärtää, mitä hän voi ostaa. Siksi ei kannata käyttää ammattislangia ja jargonia. Ei kannata hienostella ja mutkistella. On sanottava asiat suoraan, yleistajuisesti ja selkeästi – myös (ja varsinkin) verkossa.

Suositeltu artikkeli:

Kymmenen vinkkiä hakukonenäkyvyyteen

Lue artikkeli