Poutapilvi | Saavutettavuusdirektiivi astuu voimaan 23.9.2020
Siirry sisältöön

Klaus Holm

Saavutettavuusdirektiivi astui voimaan: tästä on kyse

Syyskuun 23. on se päivä, jolloin saavutettavuusdirektiivi astuu voimaan. Virallisesti se tarkoittaa sitä, että tuosta päivästä eteenpäin julkishallinnon verkkopalveluiden tulisi olla saavutettavia. Käytännössä kyse on kuitenkin siitä, että kuka tahansa meistä pystyisi hoitamaan asiansa verkossa. Jos et siis vielä ole pohtinut, onko verkkosivusi kaikkien käytettävissä, nyt on aika tarttua toimeen!

Saatat itse kuulua niihin, jotka pystyvät käyttämään verkkopalveluita ilman ongelmia. Sinulla on ehkä sorminäppäryyttä osua pieniinkin klikkailtaviin kohtiin. Silmäsi erottavat tekstin, vaikka se olisi pientä ja tausta olisi värikäs. Jaksat lukea monimutkaistakin asiantuntijatekstiä ja käyttää energiaa löytääksesi etsimäsi. Hieno juttu! 

Kaikille verkkopalveluiden käyttäminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Tähän liittyy olennaisesti saavutettavuus. Se tarkoittaa, että esimerkiksi verkkopalvelu tai kirja on helposti lähestyttävä kaikille ihmisille. Usein puhutaan myös esteettömyydestä, joka taas liittyy siihen, että kaikenlaiset fyysiset ympäristöt ovat helppokäyttöisiä niiden käyttäjille. Saavutettavuudesta on kuitenkin kyse aina, kun puhutaan siitä, kuinka hyvin digitaaliset tuotteet ja palvelut sopivat erilaisille käyttäjille.

Suomessa on yli miljoona ihmistä, jotka tarvitsevat saavutettavuutta. Se on valtava määrä ihmisiä, joista monet ovat tähän mennessä saattaneet jäädä kokonaan verkkopalveluiden ulkopuolelle. Eikä sinuakaan ehkä haittaisi, jos kapulakieli vähenisi ja verkkopalveluita olisi sujuvampi käyttää.

Saavutettavuusdirektiivin tehtävä on parantaa yhdenvertaisuutta. Tavoite on, ettei kukaan jäisi palveluiden ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Kyse ei siis ole pelkästä direktiivistä, vaan siitä, että verkkosivut on toteutettu mahdollisimman hyvin kaikkien käyttäjien kannalta. 

Saavutettavuuteen voi vaikuttaa myös itse

Poutapilvessä on työskennelty saavutettavuuden parissa jo pitkään. Olemme päässeet toteuttamaan asiakkaillemme niin isoja verkkosivu-uudistuksia kuin pieniä korjauksiakin. Varmin tapa tehdä verkkopalvelusta täysin saavutettava on rakentaa se saavutettavaksi alusta alkaen. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Silloin yksi vaihtoehto on teettää saavutettavuuskartoitus asiantuntijalla (tästä voit kysyä lisää myyntipäälliköltämme Klausilta) ja korjata sivustoa sen pohjalta paremmaksi. 

Mutta koska saavutettavuus on varsin laaja asia, on paljon sellaista, mitä voit tehdä itsekin. Ota siis huomioon nämä asiat, kun teet sisältöä verkkosivuillesi: 

1. Selkokieltä ymmärtävät kaikki

Pyri tuottamaan tekstiä, jota on helppo ymmärtää, hahmottaa ja lukea. 

Kuuron äidinkieli ei ole suomi, vaan viittomakieli. Monet sanonnat ja puheessa käytetyt ilmaisut eivät välttämättä ole tuttuja. Pitkät ja vaikeaselkoiset tekstimassat puolestaan ovat haastavia lukihäiriöisille. 

2. Otsikoi loogisesti 

Kun tuotat sisältöä verkkosivuille, kiinnitä huomiota otsikointiin. Kuvailevat otsikot ja loogisesti etenevät otsikkotasot auttavat silmäilemään kokonaisuutta.

3. Muista, että osa käyttäjistä toimii apuvälineiden varassa

Osa verkkosivusi käyttäjistä saattaa käyttää apuna esimerkiksi ruudunlukuohjelmaa. Se ei kuitenkaan lue vain tekstiä, vaan kaiken sisällön kuvista navigaatioelementteihin. Varmista, että kuvat on nimetty selkeästi – älä jätä nimeksi XYZ321. 

4. Linkitä oikein

Kun lisäät verkkosivuille linkkejä, kirjoita selkeä linkkiteksti, jotta lukija ymmärtää, minne hän on siirtymässä. Jos linkin takana on vaikkapa pdf-tiedosto, kerro tämä lukijalle linkkitekstissä. Esimerkiksi pelkkä ”Lue lisää” ei kerro käyttäjälle paljon muuta kuin sen, että linkin takana on jotain lisätietoa. 

5. Tekstitä videot

On myös tärkeää huomioida, ettei minkään sisällön pitäisi olla sivustolla pelkästään äänimuodossa. Videoissa pitää olla tekstitykset, jotta niissä oleva tieto välittyy.

6. Kuva kiinnittää huomion 

Jotkut ihmiset hahmottavat paremmin visuaalisia sisältöjä pelkän tekstin asemesta. Panosta siis kuviin, mutta muista, etteivät kaikki näe niitä. Onkin paikallaan antaa kuvan tai videon sisältämä tieto myös tekstinä. Lisää niille alt-tekstit eli tekstivastineet ja halutessasi kuvatekstit. Videot vaativat tekstityksen ja kuvaustekstin.

7. Ovatko liitetiedostot koneluettavia? 

Varmista, että kaikki liitetiedostot ovat saavutettavassa muodossa, ennen kuin lisäät niitä verkkoon. Jos haluat oppia lisää siitä, miten esimerkiksi Word-, PowerPoint- ja Excel-ohjelmilla tuotetaan saavutettavaa sisältöä, tutustu esimerkiksi eOppivan Saavutettavat asiakirjat verkossa -koulutukseen.

Varmista saavutettavuuden taso asiantuntijalla

Jos olet tehnyt jo kaiken ylläolevan, mutta kaipaat vielä tukea esimerkiksi teknisissä saavutettavuuskysymyksissä, ole yhteydessä meihin! Käydään yhdessä verkkosivustosi kipukohdat läpi ja suunnitellaan muutokset saavutettavuuden parantamiseksi. 

Nuori nainen katsoo hymyillen puhelintaan ollessaan kävelyllä luonnossa.

Suositeltu artikkeli:

Y-ja Z-sukupolvet vaativat saavutettavia digipalveluita

Lue artikkeli