Maahanmuuttajien opettajasta verkkosivujen sisältönikkariksi

25.3.2019

Lukiossa opon tunnilla meitä pyydettiin valitsemaan yksi pieni esine. Tuon esineen tarkoitus oli kuvastaa omia urahaaveita. Valitsin kynän. Tykkäsin kirjoittaa ja haaveilin töistä kustannustoimittajana. Toinen näistä pätee edelleen.

Olen aina ollut kieli-ihminen. Hain yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Ajattelin, että se voisi avata monenlaisia ovia.

Opiskelu oli ihanan monipuolista, ja löysin fennisteistä oman heimoni. Opin tuntemaan kielihistoriaa, murteita, äänne- ja muotorakennetta, retoriikkaa, tekstintutkimusta… Tässä on jokaiselle jotakin!

Eniten kiehtoi kuitenkin suomen kieli toisen kielen näkökulmasta. Motivaatio vain kasvoi, kun olin harjoittelussa suomen kielen kesäkursseilla. Muistan vahvasti löytäneeni oman juttuni.

Päädyinkin lopulta opettajan opintoihin, koska halusin varman työpaikan. Maahanmuutto sen kuin lisääntyi, eli töitä varmasti riittäisi.

Innostuksesta epämukavuus-alueelle

Pian valmistumisen jälkeen olinkin työn touhussa ja todella tykkäsin siitä, mitä tein. Maahanmuuttajien opettaminen oli hauskaa ja haastavaa; kun englantia ei voinut käyttää, sai asioiden selittämiseen heittäytyä toden teolla. Opiskelijat olivat innostuneita ja sanoivat ”kiitos” joka tunnin jälkeen.

En jaksanut murehtia siitä, että töitä saattoi olla aamusta iltaan monessa eri paikassa – olinhan töissä, eihän nyt saa valittaa!

Kahden silpputyövuoden jälkeen sain viimein olla vain yhdessä työpaikassa. Työympäristö oli kuitenkin haastavin koskaan. Uusia opiskelijoita tuli ja vanhoja lähti pitkin vuotta. Kaikki eivät olleet opiskelukuntoisia.

Työpaikalla ei ollut valmiita käytäntöjä, vaan ne piti itse luoda. Tähän asti opiskelijat olivat saaneet mennä ja tulla, kuinka halusivat. Kyseessä ei ollut koulu vaan enemmänkin hengailupaikka.

Jouduin olemaan ns. paha poliisi, kun en halunnut saman jatkuvan. Lopulta pahinta oli kuitenkin se tulehtunut ilmapiiri, joka tiimissämme vallitsi. Asioista puhuminen ei auttanut, se pahensi niitä.

Laura istuu nojatuolissa ja hymyilee

Mitä jos tekisin jotain ihan muuta?

Samaan aikaan aloin kiinnostua kaikesta muusta. Aloin harjoitella ohjelmointia verkkokurssilla samalla, kun Mimmit koodaa -tapahtumia alkoi ilmaantua. IT-ala alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän.

En kuitenkaan uskonut lopulta, että voisin oikeasti tehdä koodia työkseni. Erilaisia ohjelmoinnin pikakursseja tuli vastaan paljon, mutta en nähnyt mitään muuta pääsyä alalle. Siis sellaista, joka ei olisi vaatinut pitkiä aikoja koulunpenkillä.

Päätin heittäytyä tyhjän päälle, vaikka olisin saanut jatkaa kaoottisessa työpaikassani. Näin tekivät myös työkaverini – hankala tilanteemme ei tulisi muuttumaan.

Hain vielä töitä maahanmuuttajien opettajana, mutta huomasin jonkin pistävän vastaan. Nollatuntisopimukset ja pätkätyöt alkoivat tökkiä ja se epämääräinen ”jokin muu” kiinnostaa enemmän. Päätin unohtaa opetusalan työt hetkeksi.

Uutta suuntaa etsimässä

Kun sitten jäin työttömäksi, en todellakaan kirjoitellut vain hakemuksia. Se oli hyvä päätös.

Jatkoin auttamista superkiinnostavassa peli-projektissa, jossa suunniteltiin maahanmuuttajille kotoutumispeliä. Sen ohella opiskelin graafista suunnittelua ja digimarkkinointia. Välillä oli jopa kiire.

Yllättäen myös innostuin digimarkkinoinnista ja pärjäsin kurssilla hyvin. Graafinen suunnittelu taas ei istunut ollenkaan – kuvien loputon hiominen ja visuaalisen ilmeen synnyttäminen ei tuntunut omalta.

Kaiken kaikkiaan opiskelu tarjosi paikkoja itsetutkiskelulle, jota jokainen tarvitsee miettiessään uutta suuntaa itselleen.

Joulu läheni. Huomasin ilmoituksen työpaikasta, jossa yhdistyi monikin kiinnostava asia.

Poutapilvi etsi sisältöasiantuntijaa. Työssä pääsisi mm. suunnittelemaan verkkopalveluita, selkeyttämään sisältöjä, tekemään hakukoneoptimointia ja kouluttamaan.

Jäin joululomalle inspiroituneena ja ajattelin, että tammikuussa panostan tähän työnhakuun niin hyvin kuin vain voin.

Laura istuu nojatuolissa ja katsoo suoraan lukijaa

Haluan edistää saavutettavuutta

Olen nyt kivunnut Poutapilven portaita ylös kuukauden, enkä ole vieläkään oikein sisäistänyt asiaa. Ihmiset täällä ovat huolehtineet minusta hyvin. Yllätyin iloisesti, kun heti ensimmäisenä päivänä sain eteeni lukkarin, johon oli merkitty ensimmäisen viikon perehdytykset: näin sen kuuluisi mennä.

On ollut mahtavaa kuunnella, kun työkaverit kertovat omasta työstään niin asiantuntevasti, rehellisesti ja kiireettömästi. Oli myös mukava kuulla, että olin vastannut työhaastattelussa kysymyksiin hyvin, vaikka tulenkin aivan eri maailmasta.

Poutapilvellä tunnutaan arvostavan innokkuutta ja oppimishalukkuutta, enkä todellakaan ole jäänyt yksin oppimisprosessissa.

Alan pikkuhiljaa hahmottamaan, mistä hommassa on kyse, mutta paljon on vielä opittavaa. Ja hyvä niin.

Tällä hetkellä olen erityisen innostunut saavutettavuudesta, ja haluan tehdä verkkopalveluita, jotka sopivat kaikille. Haluan päästä mylläämään sivustojen rakennetta selkeämmäksi ja auttamaan asiakkaita tuottamaan tekstiä, joka palvelee käyttäjiä ja on ymmärrettävää.

Luulen, että olen nyt oikeassa paikassa.

Lyhyesti

Laura Kuokkanen tukee asiakkaita verkkopalveluiden sisällön tuottamisessa. Vapaa-ajalla hän taistelee itseään vastaan bodycombatissa ja nauttii hitaista aamuista, joina voi lukea Hesaria nautiskellen.

Ota yhteyttä, ehdota tapaamista tai pyydä tarjous.

Ota yhteyttä